Perusopetuksen toiminta-ajatus ja tehtävä
"Vastuullisen toiminnan kautta itsenäiseen ajatteluun kasvaminen!"
Arvopohjan keskeisimmät koulun toimintaa ohjaavat arvot ovat vastuullisuus, ihmissuhdetaidot ja ajattelun kehittäminen. Arvoihin pohjautuen Pornaisten perusopetuksen toiminta-ajatuksena on kannustavassa ja turvallisessa oppimisympäristössä antaa oppijalle hyvä kasvatus ja oppimisen taito, keskeisenä tavoitteena elämäänsä hallitseva ja vastuunsa tunteva yksilö.
Perusopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan sivistymistä, sekä yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden kehittymistä osana elinikäistä oppimista. Opetuksessa ja kasvatuksessa painotetaan perustaitojen opettamista, sekä sosiaalisten taitojen ja hyvien käytöstapojen tärkeyttä. Perusopetus siirtää eteenpäin suomalaista kulttuuriperintöä ja vahvistaa oppilaiden identiteettiä osana eurooppalaista yhteisöä. Koulussa tarjotaan kaikille mahdollisuus opetella sellaisia tietoja ja taitoja, joita jatko-opintoihin ja tietoyhteiskunnassa toimimiseen tarvitaan.